Nimi ei maksa mitään

Seurasin taannoin vierestä Metsävetoomukseen nimiä keräävän henkilön yritystä saada allekirjoitus eräältä nuorelta mieheltä. Nimien kerääjä esitti asiansa lyhyesti ja kysyi, allekirjoittaisiko mies vetoomuksen. Tylysti mies kieltäytyi. Kerääjä yritti vielä hieman selventää metsien suojelun tilaa, mutta sai vastaukseksi vain urahduksen "Emmä oo jaksanu tollasii asioita miettii".

Ihmetyttää vaan, että mitä miettimistä siinä oikein on? Jos nimien kerääjä selittää, että metsistä on nyt suojeltu vain pari prosenttia, ja tämän vetoomuksen tarkoituksena on nostaa suojelun määrä viiteen prosenttiin, niin mikä siinä oikein on epäselvää? Tässä kerätään nimiä, ei rahaa eikä jäseniä. Nimen kirjoittaminen hoituu alle minuutissa, eikä sido mihinkään - ilmaisee vain, että kannatat tätä ajatusta metsien suojelun lisäämisestä.

Ei tuo nimensä kirjoittamisesta kieltäytynyt nuoriherra käsittääkseni vastustanut metsien suojelua. Kyseessä oli aihe, joka oli hänen kokemuspiirinsä ulkopuolella. Aihe, jolle hän ei ollut uhrannut ajatustakaan. Niinpä hän kieltäytyi osallistumasta koko hankkeeseen, jättäytyen vastaisuudessakin koko aiheen ulkopuolelle.

Luulin, että metsät ovat suomalaisen perusidentiteetille tärkeä osa. Sellainen, josta pidetään kiinni edes ajatustasolla, vaikkei juuri koskaan metsissä käytäisikään, koska olemmehan me sentän suomalaisia, metsien kansaa. Ilmeisesti olen sitten hakoteillä tämän ajatukseni kanssa.

Ihmiset, vaikka teillä ei olisi jostain asiasta minkäänlaista mielipidettä, voisitteko ystävällisesti edes yrittää muodostaa sellaisen pikaisesti, kun jokin näin yksiselitteinen asia tulee vastaan. Tässä tapauksessa sitä joko kannattaa metsien suojelua tai ei kannata, ja kantansa voi päättää melko nopeasti. Vastaamalla, että ei ole jaksanut vaivata päätänsä kyseiselä aiheella, eikä aio niin tehdä vastaisuudessakaan, osoittaa mielestäni melkoista junttiutta.

Näin ohimennen...

En muuten varastaisi autoa.

Enpä muuten varastaisi käsilaukkuakaan.

Enkä tosiaan varastaisi televisiota.

Enkä kyllä varastaisi edes elokuvaa. (Johan olen maksanut itseni kipeäksi päästäkseni sen katsomaan!)

Vaan saattaisinpa silti kopioida itselleni laittomasti jaossa olevan elokuvan internetistä.

Elokuvien kopioiminen ei muutu varastamiseksi vaikka sitä kuinka hokisi JOKA PERKELEEN elokuvan alussa. Varastaessa joku menettää aina tavaraa, kopioidessa ei. Kopioidessa ainoa mitä mahdollisesti menetetään on potentiaali rahan ansaitsemiseen. Sen propagandapätkän näkeminen elokuvissa herättää minussa aitoa vihaa, monestakin eri syystä. Ja lopuksi minulle palautuu aina vain mieleen se idioottimainen argumentointi mitä tekijänoikeusrikkeistä puhuttaessa aina tulee vastaan, ja miten yleisestä poikkeavaa kantaa esittäviä aina leimataan rikollisiksi ja yhteiskunnan sekä taiteilijoiden vastustajiksi. Ja koko asian edessä on niin voimaton. Niin helvetin voimaton!

Sehän siinä on, kun se oikeastaan saattaa hyvinkin muuttua varastamiseksi, kun sitä vain hokee riittävästi ihmisille eri yhteyksissä. Uutisotsikoissa, julkisissa puheenvuoroissa, artikkeleissa, kolumneissa, elokuvissa. Sillä tavalla ohimennen.

Nakupelleilyä

Olen huomannut saman ilmiön erinäisissä opiskelijatapahtumissa aiemminkin, mutta nyt vapun korvilla tuli sen verran monta esimerkkiä vastaan, että ärsytyskynnykseni ylittyi. Julkinen alastomuus on siis aiheenamme tänään.

Mikä ihme siinä on, että miesten alastomuus tietyntyyppisissä tapahtumissa on julkisillakin paikoilla täysin hyväksyttävä? Annan muutamia esimerkkejä, niin ymmärrätte ehkä paremmin, mistä puhun.

Teekkarikasteeseen osallistuvat fuksit ovat näillä nurkilla perinteisesti pukeutuneet hassuihin pukuihin kasteen ajaksi, ja muutamalla tuo asu oli tänä vuonna Aatamin. Siinä sitä sitten hassunhauskasti heilutellaan kikkeleitä ja saadaan yleisöltä raikuvat suosionosoitukset. Spekuloin mielessäni, mitkä olisivat reaktiot, jos joku fuksitytöistä olisi kastautunut ilman rihmankiertämää, satojen ihmisten silmien edessä. Olisiko naurettu, taputettu ja hurrattu kannustavassa hengessä? Vai olisiko vislattu ja ulvottu, tehty selkeästi selväksi, että nyt on näytillä jotain seksikästä?

Saunailta-opiskelijabileissä olen huomannut samansuuntaista käytöstä. Miehet voivat juosta saunan ja bileiden välillä joko pyyhkeeseen verhoutuneena tai ilman. Nämä uroot kuljeskelevat munasillaan bilettävien ihmisten seassa, ja tähän suhtaudutaan joko tyynen neutraalisti tai lievästi paheksuen. Suureen ääneen kukaan ei kuitenkaan sano, että olisi yleisen viihtyvyyden vuoksi ihan kohteliasta, että sukukalleudet peitettäisiin. Naiset harvemmin näissä tapahtumissa kuljeskelevat synnyinpuvussaan, mutta syytä moiseen voin vain arvailla. Väitän kuitenkin, että suuri tekijä on se, että täysipukeisten ihmisten keskellä nakuna käyskentelevä nainen herättäisi liikaa huomiota, sillä hänestä tulisi heti objekti.

Alastonta naista tuijotetaan, eikä häntä ohiteta olankohtautuksella. Naisen alastomuus ei ole mikään vitsi, jolle nauretaan röhönaurut, vaan se on jotain kiihottavaa, jotain seksuaalista. On sinänsä melko mielenkiintoista huomata, että mies- ja naisstripparien asiakaskunnan motiivit ovat täysin erilaiset. Naisstripparin esityksen seuraaminen on kiihottavaa, miesstrippareille mennään useimmiten nauramaan.

Mikä tämän jankutuksen pointti sitten oikein on? Mitä mielestäni pitäisi tehdä? Miksi tämä minua edes rassaa?

Epätasa-arvoisuus, siitä tässä kai on kyse. Alastonta miestä ei kohdella samalla lailla kuin alastonta naista, heihin suhtaudutaan eri lailla. Toki tämä asia on melko merkityksetön, mutta tulinpa vain kiinnittääkseni siihen huomiota. Ja ei, en ole sitä mieltä, että naistenkin pitäisi saada juosta ympäriinsä alastomina, vaan pikemminkin peräänkuuluttaisin sitä yleistä siveellisyyttä. Alastomuus jätettäköön niihin hetkiin, joihin se kuuluu ja joissa se on hyväksyttävää. Muulloin pidetään ne vaatteet päällä, sukupuoleen katsomatta.

Raakaa lihaa!

En ole vielä tähänkään päivään mennessä oppinut ymmärtämään, miten jotkut voivat väittää ihmisen olevan lihansyöjä ja petoeläin. Tähän väitteeseen törmää kasvissyöjänä usein, kun keskustelukumppani yrittää jostain ihmeen syystä saada minut muuttamaan ruokailutottumuksiani. Silmät kirkkaina nyökytellään, että kuules, kyllä se ihminen on tarkoitettu lihaa syömään, petoelukoitahan tässä ollaan, minä olen karnivori, mur.

Sinänsä ymmärrän tämän reaktion. Ihmiset asettuvat yllättävän nopeasti puolustuskannalle, kun törmäävät ajattelumalliin, joka on päinvastainen kuin heillä itsellään. Itsekin teen sitä usein. Mutta olisi silti toivottavaa, että perusteluketjussa olisi edes jotain järjellisiä argumentteja mukana.

Mitkä ovat lihaa syövän petoeläimen tunnusmerkkejä? Lihansyöjät käyttävät ravinnokseen (lähes) yksinomaan lihaa. Tyypillinen petoeläin on vaikkapa leijona, joka juoksee saaliinsa kiinni ja puree sen hengiltä. Sen hampaat ovat erikoistuneet tappamiseen sekä raa'an lihan käsittelyyn.

Mietitäänpä sitten ihmistä. Ihmistä, joka ei edes evoluutionsa alkuhämärissä ole juossut antilooppia kiinni, saati sitten avannut sen kaulavaltimoa hampaillaan. Ihmistä, joka kypsentää syömänsä lihan. Ihmistä, joka syö paljon kaikkea muutakin kuin vain toisia eläimiä.

En väitä, että ihminen olisi puhtaasti kasvissyöjä, sillä ruoansulatuskanavammekin sen todistaa - emme kykene hajottamaan esimerkiksi selluloosaa. Ei meillä myöskään ole herbivorin purukalustoa. Olemme omnivoreja, eli syömme vähän kaikkea, mitä nyt sattuu olemaan tarjolla.

Lihakin voi siis ihmisen ruokavalioon kuulua. Miksi sillä kuitenkin on niin korostunut asema? Mistä sikiävät ihmiset, joille on kunnia-asia korostaa sitä, että he ovat lihansyöjiä, ja valittaa suureen ääneen, jos tarjolla olevassa ruoassa ei olekaan lihaa. Niin pitkään kun "pääraaka-aine" puuttuu lautaselta, mieli on musta eikä mahakaan täyty.

Haluaisin todellakin nähdä nämä lihansyöjiksi itseään kutsuvat ihmiset todellisella karnivorin dieetillä: raakaa lihaa, sisäelimiä, verta, jänteitä, vähän luiden nakertelua ajankuluksi, päälle vettä. Nami nami, maistuis varmaan sullekin.

Vai onkohan vain kyse siitä, että kasvissyönnin ja muiden viherpiiperrysdieettien nostaessa päätään joillekin tulee suuri tarve korostaa sitä, että he nyt ainakin syövät kunnollista ruokaa, jossa on paljon lihaa, eivätkä sorru mihinkään tuollaisiin hömpötyksiin. Tai kenties heidän pitää huutaa kovaan ääneen lihanhimoaan, jotta peittäisivät sen pienen syyttävän äänen päässään, joka aloittaa nalkutuksen syömistottumuksista, kun joku eettisempiä valintoja tehnyt ihminen kävelee vastaan.

On myös heitä, jotka puolustelevat ihmisen petoeläinstatusta sillä, että ihminen kykenee työkalujen ja sosiaalisuuden ansiosta ottamaan eläimiä hengiltä ja on myös kehittänyt keinot valmistaa lihasta ruokaa, joka ei aiheuta vatsanväänteitä. He sanovat, että nämä asiat kuuluvat ihmisyyteen, koska evoluutio on meidät tähän pisteeseen saattanut, eikä niitä siis voida jättää huomiotta. Valitettavasti mitkään apuvälineet eivät muuta ihmisen fysiologisia seikkoja (kuten hampaistusta ja ruoansulatusnesteitä) miksikään. Biologiselta kannalta katsottuna ihminen ei ole lihansyöjä. Onhan ihminen kehittänyt keinot lentämiseenkin, mutta ei se silti tee hänestä lintua.

Ei ole mikään häpeä hyväksyä sitä faktaa, että ihminen on kehittynyt syömään sekaravintoa. Ehkä lihansyöjiksi itseään tituleeraavat sen vielä joku päivä tajuavat.

Luonnollista?

Yleinen mielipide tuntuu olevan se, että lisääntyminen on luonnollista. En väitä vastaan, toki kyseessä on ihan normaali ilmiö, eliöt lisääntyvät. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, kun väitetään, että vauvojen haluaminen on luonnollista. Vauvojen hankkimiseen ei kuulemma tarvitse mitään erityistä syytä, sillä kaikkihan vauvoja haluavat, se on luonnollista.

Ihmisellä on erinäisiä viettitoimintoja, mutta vauvakuume ei kuulu näihin. On vietti harrastaa seksiä ja jos siitä sitten jälkikasvua sattuu syntymään, on vietti huolehtia siitä. Ensimmäistä kutsutaan sukupuolivietiksi, jälkimmistä hoivavietiksi. Vauvanhaluamisviettiä ei kuitenkaan ole.

Vaikka olenkin yrittänyt selittää, että vauvakuumeessa on kyse vain siitä, että hoivavietti aktivoituu ja että sen voi tyydyttää vaikka hankkimalla kissanpennun, minua ei yleensä uskota. Jokaisen naisen kuuluu haluta vauvoja, se on luonnollista. Ja kyllä se vauvakuume kuulemma iskee kaikkiin, ennemmin tai myöhemmin, ja se on sitten kurjaa, jos biologinen kello on siinä vaiheessa tikittämisensä tikittänyt. Että olisi vaan parempi myöntyä näiden suurten vauvanhaluamisluonnonvoimien edessä, levittää jalkansa kiltisti siittäjälle ja yhdeksän kuukautta myöhemmin kätilölle.

Mietitäänpä hetki, mitä se käytännössä tarkoittaisi, jos ihmisellä olisi vietti, joka pistää haluamaan vauvoja. Tällöinhän vauvoja olisi historian alkuhämärissäkin hankittu siksi, että halutaan vauvoja. Eli luolanaisen olisi pitänyt ajatella, että "Nyt haluan vauvan, pitää siis etsiä mies, joka sen siittää ja sitten odottaa vajaa vuosi, ennen kuin sen vauvan saan." Vauvakuume olisi luolanaiselle tietenkin tarttunut siitä, kun edellisellä viikolla keräännyttiin naapurin uuden vauvan ympärille sitä ihastelemaan ja sille jokeltelemaan. Heti pitää saada oma, joten siitä vaan isää etsimään.

Ihminen haluaa harrastaa seksiä, ei hankkia vauvoja. Vauvoja kuitenkin tulee, jos seksiä harrastaa ilman ehkäisyä, ja sitten vauvojen perään myös katsotaan, siitä pitävät vaistot ja viettitoiminnot huolen. Seksi on siis keino huijata meitä jatkamaan sukuamme.

Yksi todiste siitä, että vauvakuume ei ole vietti on se, että jos ihmisellä olisi palava halu hankkia vauvoja, seksin ei tarvitsisi olla niin mukavaa. Jos vauvatarve on niin suuri kuin annetaan ymmärtää, niin vauvoja hankittaisiin, vaikka se tekovaihe ei niin miellyttävä olisikaan.

Vauvat ovat sivutuote, eivät tavoite. Seksin harrastaminen on tavoite. Tätä ei enää yksinkertaisemmin voi sanoa, mutta silti ihmiset itsepäisesti väittävät, että on luonnollista haluta vauvoja, että niitä voi hankkia ilman mitään syytä, ihan vain siksi, koska minä haluan.

Hoivavietin olemassaoloa en kiistä, ja joskus se voi aktivoitua ennen kuin oma pentu on lykätty rintaa imemään. Silloin voisi kuitenkin pysähtyä hetkeksi ajattelemaan, kun siihen kerran on mahdollisuus. Kaikkien ei ole pakko lisääntyä, tässä maailmassa on ihmisiä muutenkin jo ihan riittävästi. Olisi myös toivottavaa, että lisääntymispäätökselle olisi kunnolliset perusteet, eikä vaan sössötettäisi jotain luonnollisuudesta. Ihminen on jo aikaa sitten nostanut itsensä niin korkealle ekosysteemin yläpuolelle, että eikö voisi sitten nämä eläimellisestä puolesta muistuttavat loputkin rippeet lakaista maton alle?

Vihamielinen ympäristö

Olen pohtinut viime viikkoina tavallista enemmän hallintoa, valtiota ja yhteiskuntaa. Ajatteluketjun pisti liikkeelle kulttuuriministerin irvikuvamme Karpela, joka on nyt päättänyt suojella lapsia niin että varmasti tuntuu takapuolessa.

Vaikka kaikki asioita seuraavat ovat tämän jo varmasti kuullet, niin kirjastoihin pitäisi siis maamme kulttuuriasioista ylimpänä päättävän viisaan henkilön mielestä asentaa kaupallinen ohjelma, joka sensuroi internettiä enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti.

Toistan, sillä minunkin oli oikeasti hankala uskoa asiaa siitä kuultuani: Kulttuurista maassamme päättävä ylin ihminen haluaa sensuroida kirjastojen pääsyä internettiin.

Karpela tietenkin tässä tapauksessa haluaa saada kädenjälkensä maailmaan sillä, että lapset näkisivät vähemmän törkyä. Ette usko millaista itsehillintää minulta vaatii kirjoittaa, että itseasiassa Karpelan ajatus on kyllä ihan ymmärrettävä, ja varmasti hyväntahtoinen. Mieleni tekisi leimata Karpela evoluutiokirjoja polttavaksi fundamentalistiksi. Mieleni tekisi huutaa ääneni käheäksi eduskuntatalon edustalla kunnes edes joku kuulisi mikä hätä maailmallamme oikeasti on kun tätäkin valtiota johtaa fasistinen ja itsekäs hallinto. Mutta sellainen hallintomme ei ole. Ja Karpelakaan ei ole hullu fundamentalisti. Hän voi olla jopa mukava ihminenkin.

Hän on vain ajattelematon, typerä, ja kertakaikkiaan soveltumaton kulttuuriministeriksi.

Kyllä se pitäisi tajuta, että kestämättömiähän tällaiset sensuuriratkaisut ovat. Niiden avulla jokin taho päättää hyvin mielivaltaisesti mikä soveltuu kansalle, ja mikä ei. Helppohan rajusta pornosta on kaikkien olla samaa mieltä, mutta kun käsitellään vaikkapa kirjallisuutta tai maailmanlaajuisen ensyklopedian ihmisen anatomiasta kertovaa sivustoa, niin ollaankin jo alueella johon tässä pitäisi kiinnittää huomio. Puhumattakaan vaihtoehoista maailmankuvaa tarjoavista sivusta, tai sensuuria käsittelevistä sivuista, jotka katoavat sen sileän tien kirjastokäyttäjien näkyvistä.

Tähän tulee kappale jossa jauhan vielä enemmän esimerkkejä ja rautalankaa.

Sitten tulee kappale jossa perustelen miten sensuuri, vaikka vain ikävienkin asioiden poistamiseksi, on paha juttu.

Sen sijaan että kirjoittaisin nuo kappaleet, jään kuitenkin pohtimaan miksi minun pitää kirjoittaa niistä tänne. Miten ihmeessä maailma on mennyt tähän, miksi on yhtäkkiä minun vastuullani yrittää saada ihmiset ajattelemaan? Miksei kulttuuriministeri ajattele puolestani - hänenhän tehtävänsä on hoitaa nämä asiat, ettei meidän tarvitse rasittaa itseämme kaikella.

Lopuksi, nämä pohdinnat johtavat aina siihen että oloni tulee voimattomaksi ja heikoksi. Todella heikoksi. Ei tässäkään ole koskaan kyse vain Karpelasta ja hänen hassuista ajatuksistaan. Kulttuurimme ja yhteiskuntamme on jatkuvasti muuttumassa rajoittavammaksi ja ahtaammaksi. Meidän tehtävämme on saada tuottoa itsellemme, yhä vain enemmän ja enemmän itselle, kaikki aina itselle, se on tärkeintä ja pyhää, sitä pitää suojella. Jos jokin voi tuottaa, ja herra suuren rahan kanssa sanoo että se on hyvä, niin sitten se on. Ja lopulta me omistamme vain henkilökohtaisen käyttöoikeuden elämäämme, katsomme maailmaa dollarinkuvilla maksettujen lasien läpi, tietämättä missä kulkee lasien ja silmiemme raja. Mutta se tuottaa rahaa, se on hyvä. Ulkona mainoskatko kestää 24/h vuorokaudessa, ja siitä voi olla ylpeä!

En tiedä miten tässä on käynyt näin, enkä tiedä mitä sille voi tehdä. Kukaan ei välitä. Ei kukaan, jolla olisi merkitystä. Miksi yhteiskuntamme edelleen tarjoaa koulutusta ja yrittää avartaa ajattelua, jos palkkio siitä että myös ajattelee on tämä? Mikseivät kaikki kohtaamani järkevät ja älykkäät ihmiset näe mikä on pielessä? Vai olenko minä sittenkin väärässä? Jos lakkaisin ajattelmasta tätä kaikkea, hylkäisin niin osan elämääni kuin elämänintoani. Saatan kuitenkin vielä jossain vaiheessa päätyä luovuttamisen partaalle.

Yritän hukuttaa ideaalejani jokapäiväiseen elämääni, ja ajatella muita asioita. Yritän nähdä sen mikä on hyvää. Sensuroida ikävyydet pois silmistäni. Keskittyä asioihin, joissa ei tarvi ajatella tätä kaikkea. Yritän elää tässä yhteiskunnassa. Se toimii, ja minusta tuskin huomaakaan päältä kuinka erilainen olen sisimmässäni.

Pohdin, kuinka monta muuta ei kohta enää jaksa, ja yrittää vain hukuttaa ajatuksiaan. Kuinka moni muu haluaisi että olisi joku yhteinen paikka missä voisi elää muiden kaltaistensa kanssa, ettei tarvitsisi jankuttaa aina samaa seinille. Kuinka moni muu haulaisi elää vapaassa yhteiskunnassa?

Tämäkin on lopulta vain todella pientä kitinää.

Misantropian esiasteet

Välillä minulle tulee päiviä tai kausia, jolloin voisin toivottaa koko muun yhteiskunnan suorinta tietä niin pitkälle kuin pippuri kasvaa, pois silmistäni. Näinä päivinä olisi kai fiksuinta jäädä kotiin omiin oloihinsa, mutta joskus on pakko liikkua ihmisten ilmoilla.

Julkiset kulkuvälineet ovat melkeinpä pahimpia, niissä kun harvoin välttyy kuulemasta muiden keskusteluja, olivat ne sitten kännykän välityksellä hoidettuja tai vieruskaverin kanssa puhuttuja. Mitä enemmän yrittää olla kuuntelematta, sen paremmin kuulee joka sanan. Ärsyttävintä on se, kun huomaa keskustelun olevan ihan hakoteillä, mutta ei voi mennä jakamaan tiedon valoa tietämättömille, koska silloin osoittaisi seuranneensa keskustelua.

Esimerkiksi tämän viikonlopun aikana jouduin Tampereelta lähteneessä junassa todistamaan, kuinka kaksi parikymppistä tyttöä pohdiskeli, mihin suuntaan Tampereelta pääsee junalla. Heistä oli kummallista, että Jyväskylään kulkevat junat lähtevät ensin sitä rataa pitkin, jota Hämeenlinnaan kulkevat junat menevät. Tulivat siihen tulokseen, että kaipa se sitten jossain vaiheessa kääntyy eri suuntaan ("Kääntyykö se sitten enemmän länteen?"), mutta en viitsinyt huomauttaa, että ajamme muuten juuri parhaillaan sen vaihteen ohi. Tyttösten mielestä oli lopulta ihan järkeenkäypää, että kyseiset junat lähtevät samaa rataa pitkin, sillä "Eihän tästä Tampereen asemalta kai enää pääse pidemmälle...". Olisi suotavaa tutustua siihen kotimaan maantietoon...

Junalla matkustaminen on harvoin mukavaa. Erityisen ärsyttävää se on silloin, kun saa paikan sellaisesta kohdasta, että useammalla kuin yhdellä suunnalla on lapsiperhe. On niin maan perkeleen ihanaa kuunnella taemmalla penkkirivillä lallattavaa pikkutyttöä, joka laulaa Pyjamabanaanien tunnuslaulua (ja vieläpä väärin, banaanipyjamista se lauleskeli), kun pari penkkiriviä edempänä on neljän ala-asteikäisen ryhmä, joka pelaa jotain äänekästä korttipeliä. En myöskään arvosta kovin korkealle sitä, että kännykkään puhutaan pitkään ja kovaa. Koko vaunua taatusti kiinnostaa tietää, että Santerin äiti rakastaa Santeria tosi paljon, ja että Santerin veljeä Tomiakin äiti rakastaa kovasti, täysin samoin intonaatioin.

Kun minulla on misantropiakausi meneillään, kaikki mahdollinen tuntuu ärsyttävän. Joskus kadulla kävellessäni höpisen mielessäni kommentteja vastaantulijoista. Arvostelen itsekseni pukeutumista, meikkiä, käyttäytymistä, ulkonäköä ja ties mitä kaikkea, tuomitsen ihmiset sekunnin murto-osassa ja katselen nenänvarttani pitkin. Kaikista löytyy jotain pahaa sanottavaa, minkäslainen misantrooppi se nyt olisi, joka ei kaikkia tasapuolisesti vihaisi. Pelkät vieraat naamataulut riittävät ärsyttämään, ja jos tarvitsee vielä seurata jotain erikoista käytöstä, kuten vaikkapa pissiksen puolituntista meikkausoperaatiota, on jo hilkulla, etten ala laukoa kommentteja ääneen.

Sitten ovat vielä nämä ihmiset, jotka ovat Väärässä. Viimeisin havainto lienee se, kun keskustelunaiheena olivat erinäiset mehut, ja keskustelukumppanin mielestä tuoremehu ja mehujuoma (juice, dryck) ovat Ihan Samaa Tavaraa. Yritin kyllä selittää, että kuules, kyllä tuoremehu on paljon sakeampaa ja aidompaa, mehujuomat ovat nimensä mukaisesti jotain sekoitelitkuja, enkä ymmärrä, miksi kukaan sellaisia sokeriliemiä joisi, jos on tuoremehuakin tarjolla. Ehei, ei niissä kuulemma mitään eroa ole.

Luennoilla käydessään törmää myös jos jonkinmoiseen verenpaineennostajaan. On se niin mukavaa, että luennolle tullessa ei voida pistää puhelinta äänettömälle. On myös todella Fiksua ja Kohteliasta puhua puhelimeen kesken luennon. Erityiskiitokset myös niille viimeviikkoisille takanani istuneille nuorukaisille, jotka katsoivat asialliseksi hoitaa jonkun aivan muun kurssin laskutehtävien ratkaisun luennon lomassa, eivätkä edes voineet puhua kuiskaten.

Onhan tämä nyt ihan pikkumaista nipottamista, kun kaivelen ties mitä pikkuriikkisiä ärsyttävyyksiä. Vika kun kuitenkin on minussa, ei yhteiskunnassa mikään ole pielessä, minä vain olen vähän liian herkkä ihmisten typeryydelle.