Kitinää

1.5.05

Nakupelleilyä

Olen huomannut saman ilmiön erinäisissä opiskelijatapahtumissa aiemminkin, mutta nyt vapun korvilla tuli sen verran monta esimerkkiä vastaan, että ärsytyskynnykseni ylittyi. Julkinen alastomuus on siis aiheenamme tänään.

Mikä ihme siinä on, että miesten alastomuus tietyntyyppisissä tapahtumissa on julkisillakin paikoilla täysin hyväksyttävä? Annan muutamia esimerkkejä, niin ymmärrätte ehkä paremmin, mistä puhun.

Teekkarikasteeseen osallistuvat fuksit ovat näillä nurkilla perinteisesti pukeutuneet hassuihin pukuihin kasteen ajaksi, ja muutamalla tuo asu oli tänä vuonna Aatamin. Siinä sitä sitten hassunhauskasti heilutellaan kikkeleitä ja saadaan yleisöltä raikuvat suosionosoitukset. Spekuloin mielessäni, mitkä olisivat reaktiot, jos joku fuksitytöistä olisi kastautunut ilman rihmankiertämää, satojen ihmisten silmien edessä. Olisiko naurettu, taputettu ja hurrattu kannustavassa hengessä? Vai olisiko vislattu ja ulvottu, tehty selkeästi selväksi, että nyt on näytillä jotain seksikästä?

Saunailta-opiskelijabileissä olen huomannut samansuuntaista käytöstä. Miehet voivat juosta saunan ja bileiden välillä joko pyyhkeeseen verhoutuneena tai ilman. Nämä uroot kuljeskelevat munasillaan bilettävien ihmisten seassa, ja tähän suhtaudutaan joko tyynen neutraalisti tai lievästi paheksuen. Suureen ääneen kukaan ei kuitenkaan sano, että olisi yleisen viihtyvyyden vuoksi ihan kohteliasta, että sukukalleudet peitettäisiin. Naiset harvemmin näissä tapahtumissa kuljeskelevat synnyinpuvussaan, mutta syytä moiseen voin vain arvailla. Väitän kuitenkin, että suuri tekijä on se, että täysipukeisten ihmisten keskellä nakuna käyskentelevä nainen herättäisi liikaa huomiota, sillä hänestä tulisi heti objekti.

Alastonta naista tuijotetaan, eikä häntä ohiteta olankohtautuksella. Naisen alastomuus ei ole mikään vitsi, jolle nauretaan röhönaurut, vaan se on jotain kiihottavaa, jotain seksuaalista. On sinänsä melko mielenkiintoista huomata, että mies- ja naisstripparien asiakaskunnan motiivit ovat täysin erilaiset. Naisstripparin esityksen seuraaminen on kiihottavaa, miesstrippareille mennään useimmiten nauramaan.

Mikä tämän jankutuksen pointti sitten oikein on? Mitä mielestäni pitäisi tehdä? Miksi tämä minua edes rassaa?

Epätasa-arvoisuus, siitä tässä kai on kyse. Alastonta miestä ei kohdella samalla lailla kuin alastonta naista, heihin suhtaudutaan eri lailla. Toki tämä asia on melko merkityksetön, mutta tulinpa vain kiinnittääkseni siihen huomiota. Ja ei, en ole sitä mieltä, että naistenkin pitäisi saada juosta ympäriinsä alastomina, vaan pikemminkin peräänkuuluttaisin sitä yleistä siveellisyyttä. Alastomuus jätettäköön niihin hetkiin, joihin se kuuluu ja joissa se on hyväksyttävää. Muulloin pidetään ne vaatteet päällä, sukupuoleen katsomatta.

6 Comments:

  • Vaatteiden perään lie turha enää huudella -- naisten alastomuudesta on tullut jo jokapäiväinen asia mainosten ja tv:n myötä. Sen sijaan alaston mies erottuu, koska alastomia miehiä ei pahemmin näy mainoksissa tai televisiossa.

    Jos tilanteeseen halutaan muutosta, niin miesstrippaajia pitää lähtä katsomaan enemmän sillä silmällä -- jos alastonta miestä ei pidetä riittävän kiihottava, ei alastomia miehiä tulla käyttämään mainonnassa, minkä vuoksi miesten alastomuus pysyy eksoottisena.

    Sitten on vielä se, että joillekin miehille mitat on tärkeitä; kenellä on eniten kuutioita ja hevosvoimia ja megahertsejä... Vaatii kovasti viinaa tai vähintään kovan itsetunnon, että voi heppiään esitellä julkisesti. Miehet hurraavat alastomille veljilleen, koska kadehtivat heidän rohkeuttaan.

    Enkä usko, että naiset ilahtuisivat, jos heidän alastomuudelleen naurettaisiin. Siitä vedetään liiankin helposti sellainen johtopäätös, että on ruma naurajan mielestä.

    By Anonymous Juha-Mikko, at 9:56 ip.  

  • Pointtini ei nyt tainnut ihan mennä perille. Ei alaston mies ole eksoottinen, päinvastoin. Alaston mies on jotain, mikä ohitetaan useimmiten olankohautuksella. "Siinä sitä taas juostaan munasillaan, on pojat juoneet vähän liikaa."

    Ymmärrän kyllä tuon alastomille veljille hurraamisen. Ja ymmärrän senkin, että alastomalle naiselle nauraminen voitaisiin helposti kokea loukkaavana. Silti minua ihmetyttää tämä kulttuuri, jossa alastomia miehiä ja alastomia naisia kohdellaan niin kovin eri tavalla.

    Kun mies teatraalisesti heittää kalsarit mäkeen, se on performanssi, ja hauska sellainen. Jos nainen äityy julkisella paikalla kulkemaan vaatteitta, sitä katsottaisiin varmaankin vain huomionhakuisuutena ja keinona tehdä vaikutus vastakkaisen sukupuolen edustajiin (vrt. todella lyhyt hame tai syvään uurrettu kaula-aukko). Alaston nainen on objekti, eikä mitään muuta. Alaston mies on vain mies, jolla ei ole vaatteita päällä.

    Alaston nainen on tissipari, perse ja tuhero. Alaston mies ei muutu riisuuduttuaan pelkäksi penikseksi.

    En missään nimessä peräänkuuluta sitä, että mainoksiin saataisiin enemmän alastomia miehiä, tai että miesten alastomuudesta tehtäisiin jotenkin eroottista. En oikeastaan edes osaa sanoa, peräänkuulutanko yhtään mitään. Halusin vain nostaa pöydälle tällaisen aiheen.

    By Blogger kitisijä, at 4:38 ap.  

  • Itseäni ärsyttää myös tuo epätasainen kohtelu. Se on typerää myös niinpäin ajateltuna, että alastomalle miehelle vain nauretaan, kun taas naiset saavat palvovia ja kiinnostuneita katseita osakseen. Mies koetaan (yleistäen) seksuaalisesti rumana ja naurettavana, nainen eroottisena. Molemmissa on hyvät ja huonot puolensa, se kannattaa pitää mielessä. Sama ilmiö on miltei kaikessa miesten ja naisten seksuaaliseuuden esittelyssä - miksi käteensä vetävä mies on hyiällöö, kun taas naisen sooloseksi vain kiihottaa?

    Itse näkisin mielelläni sen että alastomuus itsessään ei olisi sitten kummallekaan sukupuolelle yhtään mikään erityinen juttu, kuten vaikka saunassa. Oudoissa tilanteissa se voisi olla sellainen hauska normista poikkeava asia jos jotain. Mutta oikealla tavalla esitettynä sen tulisikin sitten olla eroottista niin miesten kuin naistenkin tekemänä.

    Itse en ainakaan pistäisi vastaan oikeasti eroottisesti esittäytyvää miehen alastomuutta jossain vappupippaloissa. Molempia sukupuolia esille tasa-arvoisesti, niin sen kuuluu mennä - niin kauan kun molemmat sukupuolet voivat vastaavasti mennä vaikka alasti uimaan ilman läähättäviä katseita ja esineellistämistä.

    By Blogger Nilli, at 10:59 ap.  

  • Nillin kanssa hyvinkin samaa mieltä. Tosin peräänkuuluttaisin enemmän kaikille mahdollisuutta olla alasti tai vähissä vaatteissa ilman että on pakko olla sen enempää eroottinen otus kuin vaatetettunakaan (siellä alla se alastomuus on kumminkin).

    Epätasa-arvoisuuden voisi tulkita niin, että kun mies riisuu vaatteensa, se on ekshibitionismia, mies on siis subjekti joka päättää haluta näyttää itseään. Nainen taas riisuessaan vaatteensa asettuu katsottavaksi, objektiksi, ikään kuin siinä ei olisi ihan yhtä lailla takana oman ekshibitionismin tyydyttäminen (tai mukavuudenhalu, vaatteet on epämukavia erityisesti jos on kuuma). Niinpä alastoman miehen katsotaan käyttävän ympäröiviä ihmisiä hyväkseen ekshippariutensa toteuttamiseen, kun taas alaston nainen antaa ymmärtämättömyyttään tai jostain muusta syystä ympäristön käyttää itseään hyväkseen katsomalla. Miehen ruumis kun on sen omaa omaisuutta, naisen ruumis ja ainakin sen ulkopinta toisia varten. Ja mies on potentiaalinen hyväksikäyttäjä, nainen hyväksikäytetty, tilanteessa kuin tilanteessa ja ko henkilöiltä kysymättä...

    By Anonymous Saara, at 4:39 ip.  

  • Kyl miulle tulee kiusaantunu olo kun näen vieraan naisen alasti, tai edes vähissä vaatteissa. Emmie ala vihelteleen perään. Kyllähän naisen vartalo on kiinnostava miehen(kin) mielestä, ei siitä kuitenkaan mihinkään pääse.

    Jos ihmiset eläisivät alasti jatkuvasti, ei alastomuuteen kiinnitettäisi huomiota ollenkaan, koska se olisi 'normaalia'.

    Itse pidän vaatteet päällä, vaikka mikä olisi, ihan muiden viihtyvyyden vuoksi.

    Hiano blogi siul, Löysin tänne ku etin liha/kasvis/'seka'syöjistä infoa :P

    By Anonymous miranua@hotmail.com, at 2:51 ap.  

  • Nuo kaikki edellä esitetyt asiat pitävät todennäköisesti paikkansa, mutta eivät yksiselitteisesti.
    Kyseessä on ihmisten suhtautumistavassa.
    Esimerkiksi minä suhtaudun alastomuuteen ihmisen alastomuutena -en naisen tai miehen. tai suhtaudun joissakin tilanteissa näin. Toisissa tilanteissa esim. seksiin liittyen suhtaudun sukupuolittavasti oman kiinnostukseni mukaan.
    Naisen alastomana oleminen riippuu hänen omasta esiintymisestääkin -nykyään ainakin enemmän kuin ennen. Meikitön, täysin alaston ja tukkasekaisena riehuva nainen ei välttämättä ole seksuaalinen objekti vaan yhtälailla klovni kuin alaston mieskin.
    Toisaalta, jos kamera nuolee rusketusvoiteessa uitetun ja kaunis vartaloisen miehen pitnaa, niin hänestä tulee seksuaalinen objekti -etenkin jos jännite on luotu jo etukäteen muilla keinoin.

    Oikeastaan konteksti erottelee naisen ja miehen alastomuuden esiintymistä.

    By Anonymous Anonyymi, at 6:56 ip.  

Lähetä kommentti

<< Home